Tämä on niin parasta. Esikoiseni totesi, että selviää koronakaranteenista, jos näkkäriä on koko ajan saatavilla. Kertonee, kuinka hyvää tämä on. Meillä on mennyt tätä 15 pellillistä eli 5 erää 3 viikkoon. Kauraleivät on jääneet pakkaseen. Tämänkin reseptin alkuperäisen version sain kollegaltani.
Maailman paras näkkäri
(3 pellillistä)
Raaka-aineet:
6rkl chian siemeniä
1 litra vettä
1-2 dl pellavasiemenrouhetta
jauhoja(tattari, riisi, gluteeniton kaura) niin, että kaikkia kuivia aineita yhteensä 5dl
2tl suolaa
Ohje:
- Laita yön yli tai vähintään 4 tunniksi chiansiemenet ja vesi astiaan tekeytymään chialimaksi.
- Sekoita sekaan kaikki loput ainekset pikku hiljaa.
- Itse olen käyttänyt jauhoina noin 1-2 dl riisijauhoja ja loput gluteenitonta kauraa.
- Levitä taikina kolmelle pellille yhtä suuriin kekoihin ja tee näkkäristä leivinpaperin päälle niin ohutta levyä kuin ikinä mahdollista. Leivinpaperi saa osaksi näkyä läpi.
- Paista 200 asteessa niin kauan kuin pinta hiukka kuivaa.
- Ota pois uunista ja leikkaa veitsellä paloiksi.
- Laske asteet 150 asteeseen ja paista niin kauan kuin levyt ovat kuivia noin 30-45min.
-. Jos sinulla on kiertoilmauuni, voit heittää kaikki pellit yhtä aikaa. Olen välillä vaihdellut niiden järjestystä.
- Sammuta uuni ja jätä pellit sinne muutamaksi tunniksi tai yön yli ja laita esim metallikauha uuniluukun väliin, jotta sinne pääsee ilma.
- Näkkäri on valmista nautittavaksi ja ihan parasta voin kanssa
Suurin varoitus. Tämän syöntiä ei vaan voi lopettaa,
- Sanna💛
Kommentit
Lähetä kommentti