Kaalilaatikko (Gluteeniton, maidoton)

Kun kaupasta alkaa saamaan ihanaa varhaiskaalia, alkaa tekemään mieli kaaliruokia entistä enemmän. Meillä tykätään kaalista paljon ja lapsetkin syövät sitä mielellään. Tässä minun kaalilaatikkoreseptini, josta voit halutessa jättää myös riisin pois, kuten minä melkein aina teen. Tässä ohjeessa ei mene kuin 15-20 minuuttia ja laatikko on muhimassa uunissa. Jos haluat tehdä tästä kasvisversion, Nyhtökaura sopii täydellisesti. Olen tehnyt siitä kaalikääryleitä ja sekin ohje on tulossa jossain vaiheessa.



 Kaalilaatikko

Raaka-aineet:
1 keskikokoinen kaali
1l vettä
800g jauhelihaa
2 sipulia
2 kananmunaa
0,5-0,75 dl siirappia
meiramia, suolaa, pippuria
(0,75dl puuroriisiä)

Ohje:
- Ota kanta pois kaalista ja leikkaa kaali ohuiksi siivuiksi.
- Kuumenna isossa kattilassa öljyä ja pyörittele kaalisilppua siinä muutama minuutti.
- Lisää 1L vettä ja suolaa. 
- Anna kaalin pehmentyä hiljalleen keitellen noin 10 min.
- Paista sillä aikaa pannulla sipuli ja jauheliha.
- Mausta suolalla, pippurilla, meiramilla ja siirapilla. Mausteita saa taas laittaa kohtalaisen reilusti.
- Nostele reikäkauhalla vedestä pehmennyttä kaalia uunivuoan pohjalle. Laita noin puolet kaalista.
- Levitä päälle jauheliha ja riko sekaan pari kananmunaa.
- Ripottele päälle raaka riisi.
- Laita päälle loput kaalista sekä 2-3dl kaalin keitinvettä.
- Sekoittele ihan kevyesti pinnasta puuhaarukalla. Pinta saa jäädä kaalimaiseksi ja jauheliha ja riisit enemmänkin sinne sisälle.
- Paista 150-175 asteessa noin 1,5h.
- Jos pinta tummuu liikaa, laita päälle folio.

Tämä on todellista arkiruokaa,
- Sanna💛

Kommentit